perjantai, 6. tammikuu 2017

Ennätysten tekijät 2016..

.. ja ennakkoa tästä vuodesta.

Piiriennätyksiä kirjattiin Keski-Pohjanmaalla viime vuonna 111 kappaletta 13 eri nostajan tekemänä. Suomen ennätyksiä nostettiin viisi kappaletta ja niistä vastasi Niemelän Satu. Pe-noteerauksia Sadulle kirjattiin yhteensä 16. Mainingissa Satu oli hyvässä iskussa, joten Raution pm-kisoissa nähtäneen SE-rautoja taas tangossa.

Eniten ennätyksiä nosteli Järvisen Lauri. Yhdeksästä eri kisasta kirjasin Laten nimiin yhteensä 37 ennätystulosta 70-vuotiaiden sarjoihin seiskaseiska ja kasiviis. Tämän vuoden alussa tuohon samaan ikäryhmään siirtyi myös Niemelän Heikki, eli todennäköisesti ainakin 77 kilon sarjan ennätystenhaltijan nimi vaihtuu.

Vuoden vaihteessa poistuneeseen naisten sarjaan +75kg Rebekka Roukala tehtaili ikuisesti voimaan jäävät pe-tulokset kolmeen eri ikäryhmään ( N, N23, N20 ) Tempaus ja työntö kohenivat kertaalleen ja yht. kahdesti. Näin syntyi Nannille yhdessä kisassa 12 uutta piiriennätystulosta. Tästä on nuoren naisen hyvä jatkaa ennätysten tekoa, joko sarjassa 90 kiloa, tai + ysikympissä jotka odottavat nyt ennätysten kirjaajia. T17 sarjassa poistui sarja +69 kiloa ja tyttöjen kaksi ylintä sarjaa ovat nyt 75 ja +75 kiloa.

Omaksi pe-saldoksi tuli viime vuodelle 10 ennätystä. Ennätysten tekoa minulla helpotti se että kuuskymppisten ysinelosessa oli tyhjää sarkaa alkuvuodesta. Anderssonin Raimo tuli tosin tähän leikkiin mukaan huhtikuussa ja kävi Seinäjoella nostamassa samaan ikä- ja painoluokkaan seitsemän uutta pe-rekkaa. Tempauksen ennätyksen onnistuin vielä Hanskin Puntissa nostamaan itselleni takaisin.

Kisalavoille palannut Timo Säilynoja nosti syyskauden aikana kahdeksan pe-tulosta kuuskakkosiin ikäryhmässä M40. Timolla on varmasti kovat tavoitteet alkuvuodelle 2017. Parin kilon veto viiskutosiin ja kova hyökkäys Wellingin SE-rautojen kimppuun. SM-raja 170 kiloa ei ole kaukana, jos Timppa nuo Suomen ennätykset nimiinsä ottaa.

Seitsemän piiriennätyksen mies Anderssonin Raimon tapaan on myös Rättyän Keijo viime vuodelta. Kepan rekkanostot osuivat tuonne alkuvuoteen ja loppuvuodesta pikku vaivat ja työkiireet ovat vähän syöneet tuloskuntoa ja jää nähtäväksi pystyykö Keijo viimeisenä vuotenaan 45-vuotiaissa pe-rautoja nostamaan. Halua siihen varmasti on.

Kosken Jennan pe-saldoksi viime vuodelle tuli 4 kpl 23-vuotiaisiin. Nuo rekkanostot osuivat hyvään saumaan 17-vuotiaiden SM-kisoihin Kalajoella toukokuussa. Selkävaivat haittasivat loppuvuodesta pahasti, mutta sisukkaasti tyttö on uraansa jatkanut ja ainakin Mainingin kisassa homma pelitti taas upeasti ja lupauksia antavasti.

Jennan kanssa todennäköisesti juuri nyt junalla Rovaniemen leirille matkaava Niemelän Fanni paransi syksyllä kolmeen kertaan N20 sarjan työnnön pe-tulosta kuusysissä koviin lukemiin 84 kiloa. Nauhan Minnan nimiin jäivät vielä tempaus ( 69 ) ja yhteistulos ( 150 ) tähän sarjaan. Siinäpä Fannille hyvää tulostavoitetta alkuvuoteen.

Kisailijoihin vuoden keikalta Junkkareista palannut Sami Torvi vastasi miesten SM-lavalla kahdesta uudesta miesten pe-tuloksesta, jotka olivat samalla yleisen sarjan ainoat miesten puolella viime vuonna. Työnnössä varsinkin odotan Samilta tulosparannusta tälle vuodelle ja tulosta bwx2. Sillä saisi ainakin uudet punttikengät.

Kahden piiriennätyksen masters-nostajia viime vuonna olivat Sakari Heikkilä ja Johannes Luotsinen. Johannes nosti uudenvuoden aattona Mainingissa nuo ennätyksensä sarjaan M35/94Kg ja Sakke paransi vuoden aikana työnnön piiriennätystä pariin kertaan M55 vuotiaiden superissa. Sakken ikäryhmä on nyt kuuskymppiset ja ainakin satavitosiin on luvassa ennätysparannuksia miehen toimesta ja ehkäpä myös + satavitosiin ainakin työnnössä.

Viimeisenä tällä kolmentoista nostajan listalla yhdellä pe-noteerauksella on Juha Roukala. Kasin tempaus superiin ikäryhmässä 55-vuotiaat. Toivottavasti Juhku pystyy kilpailemaan myös tänä vuonna.

Periaatteessa kaikilla näillä edellämainituilla nostajilla on mahdollisuudet vuoden 2017 aikana ennätyskirjauksia tehdä lisää, jopa minulla itselläni. Näiden 13 nostajan lisäksi odotan pe-parannuksia seuraavilta:

Varpu Saari sarja N23/48kg. Nykyiset ennätykset ovat Jenna Kosken nimissä tuloksin 40+50=90kg. Anna-Maria Tokola kun saa selkänsä kuntoon, niin pe:t tulevat varmasti siirtymään hänen nimiinsä sarjoissa N63 ja N69. Salla Saarella on pe-raudat toivottavasti tangossa jo Rautiossa naisten seiskavitosessa ainakin tempauksessa. Eija Mustasaari parantaa hyvänä päivänä omia ennätyksiään N35/69kg sarjassa ja Ulla Rättyä ottanee nimiinsä N45 naisten superin pe-noteeraukset ja Palosaaren Pirjolle on tarjolla saman ikäryhmän ysikymppisten piiriennätysten teko.

Miesten puolella Milko Tokolan sarjassa 85 kiloa ennätykset ovat tällä hetkellä Miika Antti-Roikon nimissä tuloksin te 141, ty 186, yht 321. Tempaus ja yhteistulos ovat Milkolle helpot rikkoa, kun polvi on kunnossa ja työntö sitten kun koko mies on täydessä iskussa.

Heikkisen Janille löytyy myös ennätyksiä rikottavaksi. 23-vuotiaiden satavitosten tempausrekka on kohta näpeissä Jokitalon Unton valmennukseen siirtyneellä riskillä Junkkarilla. Miesten superin ennätyksiä pitää tällä hetkellä hallussaan Juha Roukala tuloksin te 145, ty 175, yht 317, mutta ei välttämättä enää kovin pitkää aikaa.

Masters-nostajista Marko Kiviniemi siirtyi ikäryhmään M50 ja tulee alkuvuodesta todennäköisesti ennätysparannuksia tekemään seiskaseiskassa tuossa ikäryhmässä, samoin kuin jo aiemmin mainitsemani Heikki Niemelä ikäryhmässä M70v. 35-vuotiaissa Niemen Heikiltä on myös lupa odottaa tulosparannuksia kuusysiin tämän vuoden aikana. Sen verran hyvin nosto kulki viikko sitten Mainingissa. Hakkaraisen Petri oli myös kovassa iskussa vuoden viimeisenä päivänä. Piiriennätysten tavoittelu  tänä vuonna sarjassa M40/94kg vaatisi AnsU:n mieheltä tosin muutaman kilon vedon.

Unohtuikohan joku nimi tästä kirjoituksesta?  Täytynee kysyä asiaa Antti-Roikon Miikalta. :-)

Ennätykset listattuna löydät täältä: ( saa tarkistaa ) ja postauksen loppuun synttärionnittelut Niemen Jari-Matille joka täyttää tänään 35 vuotta. Tervetuloa mukaan Keski-Pohjanmaan Masters-painonnostajiin.

 

Kommentit

Ladataan...