Eli levällään on ärkoon väki tänä syksynä. Raution treenit voimailtiin leppoisan sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä Mikon, Paten, Sakken ja minun itseni toimesta. Toivottavasti Kuortaneella on hikoiltu enemmän eilen, tänään ja vielä huomenna. Ulmista ei ole vielä tulostarjontaa tullut, ettei vain olisi nostajamme unohtunut nauttimaan paikallisen kisakahvilan antimia ja palautusjuomaa yli tarpeen. :-) Odotellaan siis ja palataan myöhemmin asiaan.

Päivän kuvaksi nappasin New Mexicosta ( USA ) äskettäin tilaamani SPNL:n viirin. En ole ihan varma, mutta oletan tuon "Pennant flagin" olleen matkassa Olympiareissulla 1968 Mexico Cityssä, jossa tasan tarkkaan tällä päivämäärällä tehtiin suomalaista punttihistoriaa 45 vuotta sitten.

036-normal.jpg

Ulmin uutisia:

Samin raportti kisan jälkeen oli mukavaa kuultavaa. Viisi onnistunutta nostoa: Tempaus: 90, 95, 100 ja työntö 110, 115. 120 rinnalle, mutta ei ihan suorille käsille. Kisapaino sopivat 68,0. Lavalla nähtiin nostajia 26 kappaletta ja yleisö oli ollut vahvasti ja tasapuolisesti tukemassa kaikkia kilpailijoita ja onnistuneiden nostojen osuus koko kisassa huomattavan korkea.

Linkistä pääsee Ulmiin mukaan:

Kisapöytäkirjat: