Ensi lauantaina kisataan 73:n kerran Keski-Pohjanmaan piirinmestaruuksista ja toisen kerran viime vuoden tapaan kotilavakilpailuna.

Pm-kisaajat Hiihtomajalla:

Katri Kyösti, Hanna Kyösti, Elisa Jäppinen, Jenni Puoliväli, Mari Palin, Anniina Paani, Anne Kumpula, Juho Kyösti, Janne Kulju, Julius Viio, Heikki Niemelä, Janne Kähtävä, Jarkko Kangas ja Jani Heikkinen.

Jenni palaa kisaamaan reilun parin vuoden tauon jälkeen ja Mari vähän pidemmän. Crossfit taustaiselle Anniinalle kisa on ensimmäinen painonnoston parissa ja onkohan seuraava Ounasvaaralla ?

Miesten puolella Jarkko ja Jani tekevät kilomääräisesti kovimmat tulokset ja Heikki laitattaa omassa ikä- ja painoluokassaan SE-rautaa tankoon. Juholla ja Juliuksella on puolestaan mahdollisuus pe-parannuksiin ikäryhmissä 15v ja 17v, jos kilpailevat sarjoissa 67 ja 73 kiloa.

Pm-kisaajat Mainingissa:

Tessa Pajunpää, Elina Paavola, Eveliina Jukkola, Riikka Nissilä, Roope Kangasvieri, Simo Paavola, Hannu Karhula, Henrik Kuorikoski, Mikko-Pekka Forsell, Marko Kiviniemi, Jere Luomala, Jorma Jokela, Tuomas Hirvijoki ja Tuomas Savolainen. Lisäksi Lohtajalla mukana AnsU:n Petri Hakkarainen.

Lohtajan Veikkojen viime vuoden paras urheilija Tessa ottanee naisten alimman sarjan pe:t nimiinsä ensi lauantaina ja nuoret masters naiset Eveliina ja Riikka teettävät todennäköisesti tilastovastaavalle hommia kisan jälkeen.

Miesten puolella pe tuloksia tulevat haastamaan Tuomas Savolainen, MiPe ja Marko Petriä unohtamatta. Uuteen Masters ikäluokkaan siirtyneellä Markolla voi olla jopa SE-tulokset mielessä, jos vain on paino kohdallaan.

Pm-kisaajat Tokolan Tallilla:

Vilma Rättyä, Gerta Jürgenson, Rebekka Roukala, Harri Harju, Keijo Rättyä, Arto Seppälä ja Sakari Heikkilä.

Nousukuntoiset Vilma ja Gerta eivät mahdollisesti kisaa nosta, sillä helmikuussa on edessä tärkeät kisareissut Poriin ja Rovaniemelle. Punttimaljassa hyviä otteita esittänyt Rebekka tulee Rautioon varmasti omat ja piirinennätykset mielessä ja myös Rebekalla on harkinnassa kisareissu Rovaniemelle helmikuun lopulla.

Artolla ja Sakarilla vaihtui ikäryhmä vuoden vaihteessa ja ainakin pe-tuloksia on odotettavissa molemmilta, eivätkä SE-noteerauksetkaan kaukana ole. Keijolla on aina kisatilanteessa kovat tulokset tavoitteina ja Harri kun tuloksen tekee, niin tie Masters SM-lavalle on vapaa huhtikuussa. Kertauksena vielä, että tämän vuoden kisaan riittää yksi tilastotulos vähintään pk-tasolla ja Puhtaasti paras verkkokoulutus.

002.jpg

Tällaisia komeita Näätä-mitaleita jaetaan kisan jälkeen tavalla, tai toisella, kun tulokset ovat selvillä. Long time ago kun ensimmäisen tuollaisen onnistuin pokkaamaan silloinen seurakaverini Simo Saari onnitteli ja sanoi että "Niitä kannattaa kerätä"